Matkat

Matkat ovat aina hauskoja ja jännittäviä, oli määränpää sitten mikä hyvänsä. Lapsiperheille jo yksistään reissu eläinpuistoon tai huvipuistoon on jo matka sinänsä, niin paljon se vie aikaa ja energiaa.Helpoimmat matkat, tai lähinnä yksinkertaisimmat matkat tapahtuvat kotimaan sisällä, lähinnä kylpylöihin tai mökeille, sekä sukulaisten luo tai leirintäalueille. Matka muuttuu hieman pidemmän tuntuiseksi ja omalla tavallaan oikeaksi matkaksi, kun yhdistetään laiva tai lentokone mukaan suunnitelmiin. Laivamatkat saattavat olla lyhyitä viikonlopun risteilyjä naapurimaissamme, jolloin pikaisesti ehtii koluta paikalliset vaatekaupat ja hieman nähtävyyksiä, ennen kuin on aika palata laivalle, ja matka kotiin alkaa.LentomatkatLentokoneella voidaan lentää lähelle tai kauas viettämään lomaa, ja jos matka lentokoneella tapahtuu naapurimaahan, on yleensä kyseessä ajansäästö. Pidemmälle lennettäessä ollaan yleensä matkalla etelän lämpöön, mikä tapahtuu parhaiten juuri lentämällä. Toki Eurooppaan voi lentää ihan kaupunkilomalle, kuten esimerkiksi Amsterdamiin tai Prahaan, mutta Suomen pitkän talven vuoksi ovat matkat etelän lämpöön todella suosittuja.Aikoinaan lennettiin yleensä Espanjaan tai Kreikkaan, mutta nykyään ovat matkakohteet muuttuneet eksoottisemmiksi ihmisten vaatiessa rauhaa ja vältellen turistirysiä. Eksoottiset matkat ovat myös mahdollisia varata kätevästi pakettiratkaisuina, jolloin matkanjärjestäjä huolehtii kaikesta, kun sinä voit keskittyä olennaiseen eli rentoutumiseen. Karibia on kaunis ja eksoottinen vaihtoehto perinteiselle Espanjan reissulle. Karibiaan pääsee hienosti tutustumaan osallistumalla Karibian risteilyyn, jolloin pääsee näkemään saarten kauneutta hieman toisenlaisesta perspektiivistä. Risteilyjä löytyy eripituisia ja erihintaisia, joten risteilyaluksen ei välttämättä tarvitse olla elokuvien hulinaa täynnä oleva kelluva kasino, vaan vaihtoehtoja löytyy pienestä aluksesta aina massiiviseen huvijahtiin.RisteilytJokiristeilyt ovat asia erikseen, sillä matkojen järjestäjät tarjoavat myös unohtumattomia jokiristeilyjä esimerkiksi upealla Niilillä. Risteily Niilillä tapahtuu mukavasti pitkin jokea, jolloin voidaan tehdä pysähdyksiä upeiden nähtävyyksien kohdalla, ja iltaisin laivalla on järjestetty monenlaista ohjelmaa vierailijoille. Laivan lipuessa pitkin Niiliä on upea mahdollisuus tutustua Niilin alueen vehreään kasvillisuuteen sekä paikallisten elämään.